Pedagoginen johtaminen- mitä se on?

PEDAGOGINEN johtaminen on liukas käsite. Viimeksi Sure oli huolissaan, että rehtoreilla ei ole riittävästi aikaa pedagogiseen johtamiseen. Mutta siis mihin?

Muutama vuosi sitten Suressa laadittiin kuvaus rehtorin tehtävistä. Ne jaettiin mallissa kolmeen pääosaan: hallintoon, johtamiseen ja kehittämiseen. Pedagoginen johtaminen oli yksi 12:sta tehtäväalueesta, ja yksi kolmesta johtamisen osa-alueesta. Esimerkiksi kehittäminen ei ole tässä mallissa pedagogista johtamista. Hmmm.

EN itse oikein usko, että pedagogisen johtamisen käsite avautuu tehtäviä ryhmittämällä. Yritänkin tässä blogilastussa määritellä  tuota käsitettä hieman syvemmästä näkökulmasta. Millaisen sisällön  pedagoginen johtaminen saa, jos se sijoitetaan kasvatuksen maailman ja koulun elämänpiirin  ideoihin?

Kasvatuksen maailma  

ERITYISESTÄ kasvatuksen maailmasta on kirjottanut mm.  professori Juho Hollo. Hollon mukaan on  olemassa  erityinen kasvatuksen maailma. Se on elämänalue, joka on ominainen koko ihmiselämälle ja joka  erottautuu muista elämänalueista: tieteestä, taiteesta, uskonnosta tai  esim. politiikasta. Eri maailmoissa tapahtuu erilaista toimintaa. Kasvatuksen maailmassa tapahtuu toimintaa, joka on (vain) sille luonteenomaista. Tämä toiminta on luonnollisen kasvamisen auttaminen. Hän oletti myös, että   kasvatusta voidaan ymmärtää ja tutkia parhaiten nimenomaan kasvatuksen maailmasta nousevilla "kotoperäisillä" käsitteillä - eikä esim. filosofian tai psykologian sanastolla.

Luonnollisen  kasvun auttamisen tavoite on,  että se pääsee saavuttamaan muodon, johon se oman olemuksensa sisäisten lakien mukaan pyrkii.  Ihmisen kasvua ohjaavat siis sisäiset lait. Jokaisessa ihmisessä on siis pyrkimystä tulla joksiksin.  Suomalaisessa kasvatusopissa näistä pyrkimyksistä  on puhuttu mm.  tarpeina, taipumuksina ja runollisemmin sisäisinä kasvuaiheina. Mikä saa ihmisen kasvamaan? Hollo puhuu elämän hyökystä. Tämä elämän hyöky johtaa jokaista muotovaihetta yhä täydellisempään, yhä  ideaalisempaan tulokseen.

Hollolle kasvatus  oli  kasvamaan saattamista, kasvun auttamista.  Tavoitteena oli siis tulla omaksi itseksi.  Hollon tapa nähdä kasvatus näin muistuttaa paljon 1900-luvun alun yleistä lapsikeskeistä ajattelua. Käsitys on vähän liian romanttinen. J.E. Salomaa täydensi tätä kuvaa hienosti ottamalla kasvun tavoitteeksi persoonan. Persoonassa yhtyy omasi itseksi kasvu (individualisaatio)  ja yhteisöön kasvu (sosialisaatio). Jokaisen on myös antauduttava yhteisönsä aktiiviseksi jäseneksi. Jokaisen on sivistyttävä.

Kasvu tapahtuu siis kasvatuksen maailmassa. Kasvava kuuluu siihen itsestään selvästi. Kasvu- ja kehitysprosessinsa keskeneräisyyden vuoksi kasvatettava ei  kuitenkaan kykene itsenäisesti toteuttamaan sivistysprosessiaan. Hän tarvitsee siihen kasvattajan apua.  Laajimmillaan kasvatuksen maailmaan kuuluu  kasvattavana tekijänä lähes koko olevainen, nykyinen, mutta myös mennyt ja tuleva. Juho Hollon mukaan ”kasvatuksen maailma sulkee välittömästi kehäänsä erinomaisen suuren ja epäilemättä kaikkein tärkeimmän osan koko todellisuuden maailmaa....”  Suppeammin ajateltuna kasvatuksen maailma rajoittuu tarkoituksellisesti kasvattavan ja kasvatettavan, esim. vanhemman ja lapsen kasvatuksellisiin vuorovaikutustapahtumiin.

Vedetään asioita hieman yhteen. Kasvatuksen maailmassa on siis kasvava (sisäisine  kasvuvoimineen)  ja kasvattavat tekijät (ympäristö).   Suomalaisessa kasvatuopillisessa ajattelussa kasvua tapahtuu, jos ja kun  lapsessa oleva oma pyrkimys ja kasvuympäristössä oleva ulkoinen kasvattava vaikutus kohtaavat oikeaan aikaan (ns.  otollinen hetki).  Kasvavassa on  ikäänkuin samantapainen vitaalinen elämänvoima, joka saa siemenen kasvamaan hedelmäksi. Kun se kohtaa oikeaan aikaan (kun kasvun ikkuna on auki) sopivat kasvuvirikkeet ja  kasvun ainekset, syntyy kasvattava kokemus. Jos ympäristö vielä vahvistaa toivottua käyttäyttymistä palkinnoilla ja sammuttaa ei-toivottua käyttäytymistä rankaisemalla, kasvu vahvistuu.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kasvatukseen liittyvien tekijöiden suhteet eivät ole yksinkertaisia eivätkä lineaarisia. Tekijät kietoutuvat toisiinsa, ne syövät toistensa kasvatusvoimaa ja niillä on usein ennalta-arvaamattomia  yhteisvaikutuksia.

Koulut osana kasvatuksen maailmaa

KOULUT ovat periaatteesa aina osa kasvatuksen maailmaa. Ne ovat ympäristöjä, joissa tapahtuu kasvua.  Jos tapahtuu. Ainakin ne on  erityisesti suunniteltuja auttamaan kasvua.

Peter Petersen käytti aikanaan käsitettä koulun elämänpiiri  korostaakseen sitä, että koulu vaikuttaa oppilaisiin muulloinkin kuin oppitunneilla. Koulussaoleminen vaikuttaa jo sinällään. Kouluopiskelu ja koulumaailma muodostivat hänelle kokonaisuuden, joka sisälsi kaikki kokemukset, jotka opiskelija saa koulun ohjauksessa, siis myös ne, joita opettaja ei ole erityisesti tarkoittanut lapselle järjestää. Onkin tärkeää pohtia, millä edellytyksillä kouluun voidaan luoda elämänpiiri, jossa vallitsevat opetusta edistävät  olosuhteet (”kasvatuksellinen jännitystila”).

Jotta koulussa eläisi kasvatuksen maailma, siellä tulee vallita kasvua kunnioittava henki. Tähän kuuluu:
- tilaa lapselle kasvaa omaksi itsekseen ja  omaan tahtiinsa
- oikeanlainen kasvun auttaminen. Pikemminkin puutarhurin kuin kivenhakkaajan työotteella.
- kiinnostus siitä, mikä on  lapselle tärkeää (merkityksellistä)
- mutta myös vastuunkanto siitä, että lapsi oppii omassa yhteisössä menestymisen kannalta tärkeät taidot. Ne, joista on hyötyä jo nyt, mutta myös ne, joista on hyötyä kuvitetavassa tulevaisuudessa.
- juuri näille lapsille ja juuri heidän ikäisilleen sopiva kasvuympäristö, jossa on myönteiseksi katsottua kasvua virittäviä aineksia ja virikkeitä
- sellainen kasvuympäristö, joka ei viritä kasvua kielteiseksi katsottuun suuntaan
- tarjoumien (kasvattavien mahdollisuuksien) järjestäminen  oppilaiden ulottuville
- mahdollisuuksia oppia toisin ja antaa näyttä osaamisesta monin eri tavoin.
- rohkaisua, kannustusta, vahvistusta.

Kasvun auttaminen on sen ymmärtämistä, että kasvatus on  altistamista, otollisten hetkien etsimistä ja lapsen auttamista niiden hyödyntämisessä.

Pedagoginen johtaminen

JA nyt itse otsikon lupaamaan asiaan. Mitä pedagoginen johtaminen on? Se on  hieman mystisesti sanottuna: kasvatuksen maailman rakentamista kouluun.

Pedagoginen johtaminen on  koulun arjen muotoilua kasvuympäristönä. Hyvä kasvuympäristö tarjoaa kasvulle aineksia ja virikkeitä, siis mahdollisuuksia. Kasvuympäristö on toki tiloja ja esineitä jne, mutta ennen muuta se on vuorovaikutussuhteita ja rakenteita.

Pedagogista johtamista ei tunnista erityisistä tehtävistä vaan  tekojen tarkoituksesta, intentiosta. Mikä tahansa päätös  tai teko voi olla pedagoginen. Pedagogisessa  johtamisessa   intentiona on muovailla joka koulupäivästä, joka kouluhetkestä  sellainen, että se auttaisi kaikkia lapsia   kasvuun  ja oppimiseen. Se on huolenpitoa  kasvattaviksi tarkoitetuista kokemuksista. Jokaisen  oppilaan pitäsi saada innostua ja onnistua. Ja yhä harvemman epäonnistua ja kokea loukkauksia.

Pedagoginen johtaminen  on  yhtä aikaa pedagogiikan johtamista, pedagogisesti johtamista  ja pedagogiikalla johtamista. Pedagogiikkaa johdetaan mm. kehittämällä koulun työtapoja. Pedagogisesti johtaminen tarkoittaa, että aikuistenkin johtaminen nähdään oppimisen ja kasvun mahdollistamisena. Pedagogiikalla johtaminen on pedagogisten arvojen priorisointia, ensisijaistamista.

Jotta kouluun syntyisi kasvatuksen maailma,  tarvitaan  jatkuvia johtamistekoja. Rehtori ei voi luoda sitä yksin. Maailma syntyy joka päivä jokaisen koulun aikuisen ja lapsen teoista.

Jotta tässä rakennustyössä onnistutaan, pedagoginen johtaja pyrkii luomaan kaikille koulun kasvattajille mahdollisuudet innostua ja onnistua. Pedagoginen johtaja ajattelee ja puhuu pedagogiikan kieltä ja kunnioittaa pedagogiikkaan kuuluvaa syvää eettisyyden vaatimusta. Sen mukaan kukaan  ei ole väline vaan aina aito subjekti.

Pedagogisen johtamisen keskeinen kohde on koulun henki, ilmapiiri, kulttuuri ja sen alla makaava olettamusperusta. Keskeiset työkalut ovat yhdessä tekeminen ja yhdessä puhuminen.  Vasemmassa kädessä johtajalla on vuorovaikutuksen työkaluja ja oikeassa rakenteita. Pedagoginen johtaminen on vaikutusyrityksiä opettajien ja oppilaitten tapaan ymmärtää itsensä ja tehtävänsä koulussa.

Lähellä pedagogista johtamista on oppimisen johtajan rooli. Oppimisen maailma leikkaa kasvatuksen maailmaa, mutta se ei näe ihmiseksi kasvua oppimista kummemmaksi ilmiöksi. Kasvatuksen maailmassa kasvu perustuu usein oppimiseen, mutta on sitä enemmän. Kasvatuksen maailmassa kasvun, kehityksen, kypsymisen, kykyjen ja oppimisen käsitteet ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Mm. oppimisella ja kehityksellä on dynaaminen suhde. Kuhunkin ikään liittyy tiettyjä kehitystehtäviä.

Koulussa on muitakin maailmoita kuin kasvatuksen maailma. Toimiessaan esim. organisaation tai hallinnon tehtäväkentillä rehtori joutuu olemaan muutakin kuin pedagoginen johtaja. Mutta toivottavasti hän on sitä sielläkin.

Kommentit

  1. Hienoa pohdiskelua veli Martti! Olen sen verran yksinkertainen tyyppi, että kaipaan tähän lyhyttä ha ytimekästä määrittelyä. Löytyisikö sitä malliin "pedagogista johtamista ovat kaikki ne toimenpiteet, jotka auttavat oppijoita oppimaan". Kuka osaisi kiteyttää asian niin, että jokainen ymmärtäisi mistä on kysymys. Tällaiselle lauseelle olisi käyttöä. Apuuva!

    VastaaPoista
  2. Voisiko se olla "pedagogista johtamista ovat kaikki teot, joiden primaari tavoite on auttaa opettelevaa oppimaan ja kasvamaan ihmisenä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai tarkemmin: "Pedagogista johtamista ovat kaikki johtamisteot, joiden primaari tavoite on auttaa opettelevaa oppimaan ja kasvamaan ihmisenä."

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuka Martti Hellström?

Onko pedagoginen johtaminen katoamassa